|
BLUEN DILUUTIT
Tilannekatsaus heinäkuussa 2008:
Yritykseni kasvattaa bluen diluutteja, tarkemmin sanottuna ruby eyed blueta, ovat valitettavasti kilpistyneet linjani kehnouteen. Linjojeni kantaemo LMG's Iovanna osoittautui niin sanotun high white -geenin kantajaksi. Tämä geeni aiheuttaa pahimmillaan megacoloniksi kutsuttua paksusuolen hermojen toiminnan puutteellisuutta, joka johtaa sairastuneen poikasen kuolemaan usein ennen luovutusikää. Iovanna astutettiin yksivärisellä ja tässä poikueessa ei tautia ilmennyt. Poikueessa kuitenkin oli kaksi erikoisella tavalla periytynyttä laukkia. En osannut epäillä mitään, koska olin mielestäni tehnyt pohjatutkimukseni huolellisesti myös tämän geenin varalta. Kuitenkin Iovannan laukillisen poikasen poikueeseen syntyi tällainen megacolon-poikanen. Tämän lisäksi A-poikueeni (Iovanna 1.poikue) sisaruksista kolme on kuollut syöpään (luu- ja imusolmuketyypin). LMG's Inessan (Iovanna sisko, B-poikueen emo) yksi poikanen on kuoli juuri hiljattain luusyöpään. Lisäksi muunkin tyyppisiä kasvaimia on esiintynyt. Kaiken päälle linjan naaraita on ollut vaikea ellei mahdoton saada kantaviksi ja synnytysongelmia on esiintynyt niillä, jotka ovat kantaviksi tulleet.
Toistaiseksi blue ja ruby eyed blue -poikueita ei ole odotettavissa.
..........................................................................................
Minulla on tällä hetkellä kaksi naarasta, jotka ovat rubiinisilmäisiä bluen diluutteja (ruby eyed blue, aa dd rr). Muualla maailmassa tätä väriä kutsutaan platinumiksi, tosin myös mink-blue -genotyypin rottaa kutsutaan sillä nimellä. Suomessa väri ei ole standardissa eikä kutsumanimi vakiintunut.
Rubiinisilmäistä blueta on kahta eri sävyä. Toinen on valkoinen jäänsinisellä sävyllä ja toinen taas vaaleampi, kylmänsävyinen valkoinen ilman sinistä. Alla olevissa kuvissa omat naaraani ovat noin kolmeviikkoisia, eikä väriero ole niin selkeä. Alimmassa kuvassa ikää on n. 2,5 kk ja ero on havaittavissa.
LMG's Iovanna, Platinum Am. berk. LMG's Inessa, Platinum Eur. Berk.
Kuva: Lenka Nácovská Kuva: Lenka Nácovská
Sinisävyinen platinum takana ja kylmä platinum edessä.
LMG's Inessa, dumbo, platinum (tod.näk)
Sekä Iovannalla että Inessalla on nyt (helmikuu 2007) teetetty poikueet genotyypin varmistamiseksi. Molemmat ovat rubiinisilmäisiä blueja. Inessa astutettiin pink eyed -geeniä kantavalla uroksella, eikä poikueeseen syntynyt yhtäkään vaaleata.
Iovanna astutettiin rubiinisilmää kantavalla bluella ja tuloksena oli 50% blueta ja 50% rubiinisilmäistä blueta. Rubiineissa oli kahta eri sävyä: sinisempää ja vaaleampaa.
Alla olevassa kuvassa A-poikueen lapsia luovutusiässä. Vasemmalla kylmä platinum Alabaster Doll ja oikealla sinisempi platinum european berkshire A la Mode. Vaaleammalla on tummemman rubiinit silmät ja sinisemmällä vaaleamman rubiinit.
|