LMG's Krasomila masu täynnä ruokaa.

OTTAISITKO ROTAN SIJOITUKSEEN?


Sijoitusrotta asuu kotonasi lemmikkinäsi, kuten rotta, jonka olisit
ostanut. Hoidat ja huolehdit siitä ja sen hyvinvoinnista.
Sijoitusrotasta ei tarvitse maksaa mitään.
Eläin on kuitenkin osittain kasvattajan omistuksessa ja käytettävissä jalostukseen. Kasvattajalla on oikeus käyttää sijoitusrottaa näyttelyssä, mikäli sijoituskodilla ei löydy kiinnostusta näyttelytoimintaan.
 
Sopimuksen mukaan sijoitusnaaras siirtyy omistukseesi yhden tai kahden poikueen jälkeen ja uros yhden tai useamman astutuksen jälkeen. Naaras menee uroksen luo astutettavaksi ja tulee synnyttämään kasvattajalle. Sopimuksen ja olosuhteiden mukaan rotta voi synnyttää myös sinun luonasi sijoitukodissa. Uros astuu sijoituskodissa ellei toisin sovita. Poikueet rekisteröidään kasvattajan nimelle.

Sijoituskodilla on velvollisuus ilmoittaa kasvattajalle kaikista rotan
terveyteen liittyvistä asioista. Rottaa ei saa myöskään luovuttaa
eteenpäin eikä lopettaa ilman kasvattajan lupaa.

Valitsen sijoituskodit huolellisesti. Suomen Kesyrottayhdistyksen jäsenyys on suositeltava.
 
Sijoitusrotan hyvät puolet:
 
- saat eläimen, jonka suku ja sukulaisten luonteenpiirteet tunnetaan ja joka on niin laadukas, että kasvattaja haluaa sen osaksi jalostustyötään.
 
-kasvattaja auttaa ja neuvoo sinua ongelmatilanteissa
 
-sinulla on mahdollisuus seurata sijoitusnaaraan raskautta, synnytystä ja poikasten kasvua ilman, että sinun täytyy miettiä, mitä mistäkin yhdistelmästä tulee ja minne laittaisit syntyvät poikaset.
 
-sijoitusrotta on erinomainen ikkuna kesyrottien kasvatustyöhön ja erittäin suositeltava, mikäli on vähänkään kiinnostunut poikasten teettämisestä
 



 



Toteutus: Terraventum Oy Powered by: Contentum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili